Tietomallikoordinaattori infrasuunnitteluun
Etsimme tietomallikoordinaattoria infrasuunnitteluun Espoon, Kuopion, Oulun, Tampereen tai Turun toimipisteelle.
Etsimme tietomallikoordinaattoria infrasuunnitteluun Espoon, Kuopion, Oulun, Tampereen tai Turun toimipisteelle
Uudessa tehtävässäsi toimit tietomallikoordinaattorina Sitowisen alueet ja väylät-toimialalla. Tietomallikoordinaattorina toimit erilaisissa infrasuunnitteluhankkeissa tietomallinnuksen avainhenkilönä ja vastaat siitä, että inframallinnus toteutuu alan ohjeiden mukaisesti laadukkaasti. Roolissasi vastuullasi on osallistuminen Sitowisen jo käynnissä oleviin infrahankkeisiin sekä mahdollisiin uusiin tulevaisuuden projekteihin.
Kokemuksestasi ja osaamisestasi riippuen räätälöimme tehtävään myös Sitowisen infran tiedonhallintaan ja mallintamiseen liittyviä kehitystehtäviä, joihin odotamme mukaansatempaavaa otetta.
Sitowisella on pitkä historia infrasuunnittelun osalta. Hankkeet sisältävät lukuisten erilaisten tekniikka-alojen yhteensovittamista ja tiedonhallintaa. Tietomallintamisen kautta suunnittelu kootaan yhteen ja aikanaan, kun suunnitelmat etenevät rakentamisvaiheeseen - mallien avulla työn toteutus on tehokasta.
Tietomallikoordinaattorin tehtävät vaihtelevat projekteittain ja alan kehityksen myötä toimintatavat ovat jatkuvan muutoksen alla. Toivomme kiinnostusta alan ja uusien toimintatapojen kehittämiseen. Alle on listattu tietomallikoordinaattorille tyypillisiä työtehtäviä:
- Projektien järjestelmien tukitehtävät
- Suunnittelujärjestelmän rakenteelliset tehtävät
- Hankkeiden projektipankin tiedonhallintaan liittyvät tehtävät
- Tiedonhallinnan ja tietomallinnuksen ohjaus- ja tukitehtävät
- Ohjeistuksen laatiminen ja ylläpito
- Järjestelmien käytössä suunnittelijoiden tukeminen
- Järjestelmien käyttöoikeuksien jakaminen
- Lähtötietojen kokoaminen sekä tietoaineiston laadunhallinta
- Projektin yhdistelmämallin kokoaminen ja ylläpito
- Suunnitelma-aineiston arkistoinnin laadunvalvonta
- Infran tiedonhallintaan ja malleihin liittyvät kehitystehtävät
Arvostamme yliopisto-, korkeakoulu- tai AMK tutkintoa sekä vähintään kolmen vuoden työkokemusta infra-alalta tiedonhallinnan parissa. Arvostamme myös kokemusta asiakasrajapinnassa toimimisesta, tiimissä työskentelystä, ja sitä että uskallat rohkeasti tarttua tehtäviin.
Tarjoamme käyttöösi konsernimme valikoiman mukaiset työkalut ja koulutusmahdollisuudet. Sitowisen kattavat koulutus- ja kehittymisohjelmat tukevat kehittymistäsi tehtävässäsi. Käytössäsi ovat myös laajat asiakasverkostomme ja kontaktimme.
Työyhteisönä olemme aidosti yhdessä enemmän. Meillä olet osa innostunutta ja hyvinvoivaa työyhteisöä, mutta näemme sinut yksilönä ja voit tulla töihin omana itsenäsi. Me arvostamme toisiamme, välitämme toisistamme ja vaalimme yhdessä tekemisen kulttuuria, lämminhenkisyyttä ja mutkattomuutta. Sitowisessä et ole yksin, me autamme toisiamme ja meillä saat tukea omaan työhösi. Henkilöstön hyvinvointi ja työssä viihtyminen ovat meille tärkeitä painopistealueita. Sitowisessä vallitseva tiimihenki ja yhdessä tekemisen ilmapiiri ovatkin asioita, joista olemme erityisen ylpeitä.
Odotamme hakemustasi
Jätä hakemuksesi palkkatoiveineen heti tai viimeistään 4.7.2025. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Lisätietoja työtehtävästä antaa Annika Salokangas, puh. 040 866 5315, annika.salokangas@sitowise.com
- Osasto
- Infra, Yhteiset
- Sijainnit
- Espoo, Kuopio, Tampere, Turku, Oulu
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
- Hakuaika päättyy
- 04. heinäkuuta 2025
Sitowise Oy yrityksenä
Älykkäitä kaupunkeja ja elämisen tiloja, joissa arki on tahditettu kestävälle pohjalle ja vastuullisille valinnoille. Sitä me Sitowisellä teemme.
Toimimme Suomessa kolmella liiketoiminta-alueella:
- kiinteistöt ja rakennukset
- infrastruktuuri
- digitaaliset ratkaisut
Pyrimme työyhteisön monimuotoisuuteen ja työskentelemme yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi. Toivotamme tervetulleiksi kaikenlaiset hakijat. Lupaamme, että meillä jokainen työntekijä saa olla oma itsensä ja ainutlaatuinen oman alansa ammattilainen.