Testausasiantuntija Digitaalisiin ratkaisuihin
Nyt olisi mahdollisuus päästä osaksi huippuammattilaisten joukkoa ja antaa oma panoksesi yhteiskunnallisesti merkityksellisten projektien toteuttamiseen!
Sitowisen Digitaaliset ratkaisut-liiketoiminta-alueella ideoimme, suunnittelemme ja rakennamme vaikuttavia ja älykkäitä ratkaisuja, joilla parannetaan ihmisten kokemusta kaupungeista, asumisesta ja liikkumisesta sekä varmistetaan, että ympäristö ja metsävarat voivat hyvin. Tavoittelemme erinomaisella paikkatieto-osaamisellamme Pohjoismaista johtajuutta. Olemme laajasti tunnettu erityisesti kyvykkyyksistä liittyen maantieteellisen tiedon, kiinteistöihin liittyvän tiedon ja dataan liittyvään päätöksenteon johtamiseen. Luomme tulevaisuuden digitaalista maisemaa hyvällä sykkeellä, yhdessä asiakkaidemme kanssa!
Haemme tiimiimme testausasiantuntijaa, jolta toivomme osaamista ja halukkuutta työskennellä sekä manuaalisen testauksen että testiautomaation parissa. Etsimme tiimiimme uran keskivaiheilla tai hieman pidemmällä uralla olevaa asaintuntijaa.
Tulet työskentelemään meillä testaustiimissä, joka varmistaa järjestelmiemme korkean laadun. Odotamme sinulta ennen kaikkea uskallusta haastaa kehittäjien ratkaisut sekä halua viedä sovellukset äärirajoille. Arvostamme halua ja kykyä ottaa haltuun uusia tekniikoita ja menetelmiä myös itsenäisesti – näin kehität koko tiimin osaamista eteenpäin! Testaustiimi panostaa mielellään testausautomaatioon ja toimintatapamme tukee jatkuvaa kehittymistä.
TYÖTEHTÄVÄT
Testaustehtävät liittyvät asiakasräätälöityjen ratkaisujen ja omien tuotteidemme testaukseen ja ne vaihtelevat asiakasprojektin vaatimusten mukaisesti (esim. käyttöliittymä-, rajapinta-, kuormitus-, käytettävyystestaus, tietoturvatestaus, tietojen varastoinnin testaus…). Testausasiantuntijan päivään kuuluu myös uudelleenkäytettävien, innovatiivisten ja automatisoitujen testitapausten suunnittelua, jolla varmistetaan sujuva ja toistuva regressiotestaus. Testaus kohdistuu sekä on premise että ja pilvi-arkkitehtuurilla tehtyihin ratkaisuihin.
ODOTAMME SINULTA
Toivomme, että sinulla on takana useamman vuoden työkokemus ohjelmistojen testauksen parista. Arvostamme myös kokemusta tai ainakin ymmärrystä sovelluskehittäjän työstä sekä testaukseen liittyviä sertifikaatteja.
Muita hyödyllisiä taitoja ovat:
- Robot Framework (Browser / Selenium kirjastot)
- Bruno
- JMeter / Locust
- Atlassian Jira
- CI/CD esim. Jenkins, Azure DevOps/Pipeline, AWS CodePipeline, GitHub Actions tai GitLab CI/CD
Mikäli sinulla on kokemusta Atlassian ympäristöön yhteensopivista testienhallintasoftista kuten Zephyr tai XRay, kerrothan sen hakemuksessasasi.
Tehtävän palkkaus määritetään osaamisesi ja kokemuksesi perusteella, mutta näemme, että palkkahaitari tehtävään on noin 3400 - 4500 €. Keskustelemme mielellämme palkkatoiveestasi myös haitarin ulkopuolelta, jos kokemuksesi ja osaamisesi tukevat sitä.
ARKI SITOWISELLÄ
Työtämme ohjaa konkreettinen vaikutus ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin. Jokainen työntekijämme on ainutlaatuinen oman alansa ammattilainen, ja olemme ylpeitä osaamisestamme. Meidän kulttuurimme ei perustu turhalle pönötykselle; aitous ja kollegan auttaminen ovat hyvän työpäivän perusta.
Tarjoamme vapautta ja vastuuta sekä joustavia työaikoja. Monipuoliset työsuhde-etumme tukevat työntekijöidemme hyvinvointia, ja meillä pääset kehittämään ja kehittymään.
HERÄSIKÖ MIELENKIINTOSI?
Voit hakea paikkaa 16.11.2025 asti. Aloitamme haastattelut heti kun sopivia hakemuksia tulee. Ensimmäisen keskustelun merkeissä tutustutaan toisiimme, saat lisää tietoa tehtävästä sekä meistä, mutta ennen kaikkea haluamme kuulla lisää sinusta. Toisessa tapaamisessa paneudumme enemmän osaamiseesi ja järjestämme teknistä testausta tarpeen mukaan.
Lisätietoja tehtävästä antaa Teemu Somppi. Teemu vastaa rooliin liittyviin kysymyksiin sähköpostitse hakuajan loppuun saakka. teemu.somppi at sitowise.com
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden olla osa moniammatillista ja kasvavaa tiimiä, jossa pääset työskentelemään mielenkiintoisten projektien parissa. Tule mukaan rakentamaan kestävää ja älykästä tulevaisuutta Sitowisen kanssa!
- Osasto
- Digitaaliset ratkaisut
- Sijainnit
- Koko Suomi
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
- Hakuaika päättyy
- 16. marraskuuta 2025
Sitowise Oy yrityksenä
Älykkäitä kaupunkeja ja elämisen tiloja, joissa arki on tahditettu kestävälle pohjalle ja vastuullisille valinnoille. Sitä me Sitowisellä teemme.
Toimimme Suomessa kolmella liiketoiminta-alueella:
- kiinteistöt ja rakennukset
- infrastruktuuri
- digitaaliset ratkaisut
Pyrimme työyhteisön monimuotoisuuteen ja työskentelemme yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi. Toivotamme tervetulleiksi kaikenlaiset hakijat. Lupaamme, että meillä jokainen työntekijä saa olla oma itsensä ja ainutlaatuinen oman alansa ammattilainen.